Meille Graniittilaisille on erityisen tärkeää vahvistaa jo valmiiksi kivenkovaa ammattitaitoamme. Tapaamme säännöllisesti tärkeiden teemojen ympärillä, jaamme osaamista ja kokemuksia keskenämme. Tällä kertaa saimme vauhdikkaan ja innostavan vieraan Satu Koskisen YTK:n tietohallintojohtajan ja Graniitin hallituksen jäsenen kertomaan aiheesta ”asiakkaan odotuksista konsulttityölle”.
Satu Koskinen YTK:n tietohallintojohtaja ja Graniitin hallituksen jäsen
Erittäin mielenkiintoinen aihe herätti paljon keskustelua ja kokemuksia jaettiin tiuhaan tahtiin. On todella tärkeää pysähtyä ja tunnistaa, mitä asiakas oikeasti konsultilta odottaa, mitkä ovat tavoitteet, mitä asiakas arvostaa ja miten ylittää asiakkaan odotukset?
Aluksi on hyvä tutustua asiakkaaseen, aistia organisaatiokulttuuria ja tapaa toimia. Mikä viestintä ja kommunikointitapa toimii juuri tässä yrityksessä ja tällä asiakkaalla?
Oman sovitun roolin lisäksi voi olla avuksi vaikkapa jossain pienemmässä asiassa, näin saa tuotua omaa osaamistaan enemmän esille ja samalla verkostoituu.
Alussa kaikki on uutta ja erilaista, ja se mikä on ennen toiminut jossakin ympäristössä ja yrityksessä, ei välttämättä toimi nyt. Tässä kohtaan kommunikointia ja vuoropuhelua ei voi tarpeeksi korostaa. On myös hyvä muistaa kysyä palautetta omasta tekemisestä, jos sitä ei ole saanut. Matalan kynnyksen palautteen antaminen voi tuntua asiakkaasta vaikealta, siksi on hyvä olla rohkea ja kysyä suoraan.
Anna itsestäsi enemmän kuin pyydetään ja odotetaan. Tämä viestii asiakkaalle osaamisestasi ja vahvistaa luottamusta. Tärkeintä on kuitenkin muistaa olla oma itsensä ja antaa oman ammattitaidon loistaa. Asiakas arvostaa, ettet pidä kulisseja yllä vaan olet rohkeasti oma itsesi, myös heikkouksinesi. Eteen saattaa tulla alueita, joita et ehkä hallitse, mutta voihan olla, että kollegasi hallitsee. Uskalla siis suositella apua omasta organisaatiostasi. Usko ja luottamus omaan tekemiseen välittyy myös asiakkaalle.
Kiitos Satu, kun tulit puhumaan meille tärkeästä aiheesta. Saimme todella konkreettisia työkaluja onnistua entistä paremmin työssämme.
Asiantuntevaa kumppanuutta niin liiketoiminnan muutoksissa kuin teknisissä projekteissa.
Olemme paras työpaikka meille ja yhdessä tekemällä ja välittämällä saamme asiakkaat onnistumaan.
Espoon toimisto:
Keilaranta 1, 02150 Espoo
Kuopion toimisto:
Microkatu 1R, 70210 Kuopio
Ota yhteyttä niin keskustellaan miten voimme auttaa menestymään liiketoiminnan muutoksissa sekä It projekteissa varmistaen menestyksekkään läpiviennin.