© 2024 Graniitti Services. All Rights Reserved.
Liittyi Graniitin joukkoihin aikaisemmin viime vuoden puolella. Maailman kolkkia työn puolesta kolunnut Tomi on tavoitteellinen ja analyyttinen tiimipelaaja, jolla ei mene sormi suuhun haastavimmissakaan tilanteissa. Asiakaskeskeisen työskentelytavan lisäksi, hän etsii jatkuvasti uusia tapoja työskennellä järkevämmin sekä hauskemmin, hyödyntäen samalla uusinta teknologiaa.
Tomin vahvuuksia ovat laaja tietotekniikan ja liiketoiminnan tuntemus, joiden avulla hän hallitsee sekä tekniset yksityiskohdat, että hahmottaa liiketoiminnan kokonaiskuvan. Hän omaakin laajasti kokemusta monelta eri toimialalta ja hoitaa projektit maaliin, tilanteesta riippuen, perinteisin sekä ketterin menetelmin. Tomin työskentelymotto on ”Tosissaan, mutta ei totisesti”.
On kokenut, pankki- ja rahoitusalan sekä ketterän projektityöskentelyn ammattilainen. Hän on toiminut eri asiantuntija- ja johtotehtävissä pankkien ohjelmistokehityksen parissa sekä vastaten ohjelmistorobotiikkaan ja automaatioon keskittyvän tiimin johdosta. Hän on viime vuodet toiminut vahvasti ketterien menetelmien parissa, mutta hallitsee myös perinteisetkin projektityöskentelyn metodit. Vahvat johtamis- ja vuorovaikutustaidot sekä vankka kokemus sidosryhmien kanssa toimimisesta ovat Maaritin vahvinta osaamista, hänen johtaessaan projektitiimien työtä. Hän nauttii päästessään kehittämään projektityön eri osa-alueita ja varmistamaan yhteistyön saumattoman toimimisen, fasilitoiden sekä kehittäen tiimien toimintatapoja
Liittyi Graniitin tiimin helmikuun alussa ja tuo mukanaan laajaa ERP/SAP, sekä toimitusketju-, ja talouskokemusta.Hän on erittäin kokenut projektipäällikkö varsinkin erilaisissa kehitys- ja käyttöönottoprojekteissa. Laaja kansainvälinen kokemus on opettanut johtamaan monikansallisia tiimejä ja kuinka toimia erilaisten kulttuurien kanssa. Eevalla on taito kehittää kokonaisprosessiymmärrystä, jolloin ymmärryksen kautta voidaan rakentaa älykkäästi liiketoimintaa tukevia ratkaisuja. Muutosjohtamiseen sertifioitu Eeva uskoo, ettei ole onnistunutta muutosta ilman hyvää kommunikointia ja muutosjohtamista. Hän pitääkin suurimpina vahvuuksinaan projektijohtamisen lisäksi systemaattista suunnittelua, kommunikointia, fasilitointia ja muutosjohtamisen taitoja.
© 2024 Graniitti Services. All Rights Reserved.
Ota yhteyttä niin keskustellaan miten voimme auttaa menestymään liiketoiminnan muutoksissa sekä It projekteissa varmistaen menestyksekkään läpiviennin.