Tomi Halonen
Hallituksen puheenjohtaja
Tomi (KTM) on monissa liemissä keitetty yritysjohtaja, jonka 30 vuotiseen uraan mahtuu monia media- ja viestintäalan yhtiöitä mm. MTV, Radio Nova, SubTv. Tomilla on pitkä kokemus liiketoiminnan johtamisesta mutta myös myynnin, markkinoinnin, sisältöjen ja henkilöstön johtamisesta sekä perinteisessä että digitaalisessa mediassa. Tällä hetkellä Tomi toimii yritysjohdon valmentajana yrityksensä Henko Cxo Coachingin kautta sekä digitaaliseen markkinointiin erikoistuneen Hopkins Oy toimitusjohtajana.
”Minulla on ollut ilo seurata GS:n matkaa alusta saakka. Olin heti vakuuttunut siitä, että tämä porukka osaa asiansa. Aloitin advisoryna ja myöhemmin minulta tiedusteltiin halukkuutta hallitustyöhön. En empinyt, koska olin jo nähnyt mihin GS:läiset pystyvät. Yhtiötä leimaa vahva ammattilaisuus, pyrkimys korkeaan laatuun sekä työntekijöitä ja asiakkaita arvostava vastuullinen asenne. Olen halunnut tuoda GS:iin yleistä kasvuyritysosaamista liikkeenjohdon ja leadershipin näkökulmasta. Olen halunnut auttaa hallitusta luomaan toimintaa, joka kestää kriittisenkin tarkastelun. Mielestäni GS on todella hyvällä polulla – fiksu ja osaavaa porukka tekee hienoja ja vaativia hankkeita korkealla osaamisella ja hyvällä meiningillä. Olen iloinen ja ylpeä siitä, että olen saanut olla mukana.” toteaa Tomi.
Risto Koivula
Hallituksen jäsen
Risto (DI, eMBA) tunnetaan pitkän linjan teknologia- ja ICT-johtajana. Ohjelmistokehittäjänä aloittaneen Riston uraan mahtuu monia vaativia johtotehtäviä erilaisissa teknologiayrityksissä kuten Satama Interactive ja Siili Solutions. Tällä hetkellä Risto istuu MTV:n johtoryhmässä ja toimii yrityksen teknologiajohtajana sekä Telian TVM-liiketoiminta-alueen Nordic Broadcast ja IT -johtajana.
Riston mielenkiinnon Graniitti Servicesiä kohtaan herätti yrityksen vahvat tulevaisuuden suunnitelmat. Työtään yrityksen hallituksessa Risto kommentoi seuraavasti:
“Graniitin avainhenkilöt vakuuttivat minut pitkäjänteisestä ja kunnianhimoisesta halusta kehittää yrityksen liiketoimintaa. Hallitustyön onnistumisen edellytykselle tiimityölle on hyvät mahdollisuudet. Haluan oman pitkän kokemukseni niin palveluja tuottavista kuin niitä hankkivistakin organisaatioista tuovan toimintaan aitoa lisäarvoa. Roolini ulkopuolisena hallituksen jäsenenä tarjoaa myös erityisen lähestymiskulman yrityksen kehittämiseen.”
Jani Koskinen
Hallituksen jäsen
Jani (KTM) on tehnyt pitkän uran talouden ja rahoituksen johtotehtävissä. Hänellä on laajaa kokemusta erilaisista liiketoimintamalleista sekä yhtiöistä. Jani on urallaan vastannut mm. Tammen, WSOY:n, Iittalan ja Fiskarsin talous-, ict- ja rahoitustoiminnoista. Hän on toiminut myös MTV:n johtoryhmän jäsenenä, varatoimitusjohtajana sekä strategia- ja talousjohtajana.
Tällä hetkellä Jani vastaa Digitalla taloudesta ja rahoituksesta, ict:stä ja digitalisaatiosta sekä toimii johtoryhmän jäsenenä.
Uudesta työstään Graniitti Services Oy:n hallituksena Jani toteaa seuraavasti:
” Pidän Graniitin liiketoimintamallista. Markkinoilla on laadukkaille asiantuntijapalveluille koko ajan enemmän kysyntää. Tässä eteenpäin vie Graniitin loistava yhteishenki ja korkea tekemisen taso sekä jatkuva halu kehittyä. Uskon tuovani hallitustyössäni, yritykselle ensisijaisesti lisää substanssia talouden johtamiseen, rahoitusasioihin ja yritysjärjestelyihin. Kokemuksellani voin auttaa Graniittia kehittymään ja tekemään erilaisia strategisia valintoja. Olen todellani innoissani tulevista tehtävistäni Graniitti Services Oy:n hallituksessa”.
Camilla Kjerin
Hallituksen jäsen
Camilla (INS) on pitkän kokemuksen omaava projekti- ja hankeammattilainen, joka on urallaan vienyt läpi useita IT-hankkeita. Kokemusta löytyy toimimisesta sekä IT-toimittajan että loppuasiakkaan edustajana, työntekijänä ja ostettuna konsulttina. Eri liiketoimintaympäristöt ovat tulleet tutuksi laajalla skaalalla, ICT-talot, vähittäiskauppa, metsäteollisuus ja julkisen puolen toimijat. Infraprojektit ovat lähellä sydäntä, ja tuttuja on myös erilaiset kehitysprojektit ja pilvimigraatiot.
Camilla näkee roolinsa hallituksessa seuraavasti:
”Koen, että edustan hallituksessa loppuasiakkaiden kanssa työtä tekeviä Graniittilaisia ja sitä kautta Graniitin asiakkaita ja heidän tarpeita. Kun nämä kaksi ymmärtävät toisensa ja arki toimeksiannoissa toimii, meillä on avaimet Graniittilaisten ja meidän asiakkaiden menestykseen ja sitä kautta kasvuun”
Natalia Åkerlund
Hallituksen jäsen
Natalialla (KTM) on kattava 20 vuoden urakokemus useilta eri toimialoilta niin yritys tehtävissä kuin yrittäjänäkin. Hän on asunut ja työskennellyt peräti 6 eri maassa. Natalia on kehittänyt liiketoiminnan konsultointitaitojaan lukuisissa erilaisissa projekteissa Suomessa ja Ruotsissa, mukaan lukien konsulttina, projektipäällikkönä ja hankejohtajana IBM:llä Helsingissä ja Acandolla Tukholmassa. Yrittäjänä Natalialla on vankka kokemus auto-, öljy- ja kaasuteollisuudesta sekä omasta viiniyrityksestään Monacossa.
Granitumin perustajajäsenenä Natalia haluaa tuoda konserniin kansainvälistä kasvua ja visiota. Hän haluaa varmistaa, että Granitumilla ja GS:llä on hyvä synergia ja ne pystyvät tukemaan toistensa liiketoimintaa parhaalla mahdollisella tavalla.
”Olen päässyt tutustumaan GS-liiketoimintaan toteuttamalla esiselvityksen yli vuosi sitten. Katselimme erilaisia kasvumahdollisuuksia, haasteita ja trendejä, ja idea Granitumista syntyi. On ollut ilo työskennellä työnsä osaavien ihmisten parissa, mutta myös olla mukana yrityksessä, jolla on vahva maine Suomen markkinoilla. Omalta puoleltani haluaisin tuoda innovatiivisia ideoita ja kansainvälistä kokemustani, jotta pystymme tunnistamaan lisää kasvumahdollisuuksia ja vahvistamaan koko konsernin liiketoimintaa.”
Ota yhteyttä
Alan vahvimmat asiantuntijat käytettävissässi
Ota yhteyttä niin keskustellaan miten voimme auttaa menestymään liiketoiminnan muutoksissa sekä It projekteissa varmistaen menestyksekkään läpiviennin.